Onnistuminen poikii usein muutakin hyvää, sen saivat Äänipäät jälleen kokea. Muinoin solmittu ystävyyssuhde Lalla Lallan tyttöjen kanssa johti nimittäin jo toiseen riemukkaaseen yhteismusisointiin, kun lauluyhtyeet järjestivät mittavan konserttikiertueen ympäri Suomea. Harkitulla otannalla valituista keikkapaikoista mainittakoon mm. Tampere ja Jyväskylä. Suksee oli käsittämätön, sillä esim. noissa paikoissa liput myytiin hyvissä ajoin ennen laulua.

Rundilla kuultiin monipuolisia ja vaihtelevia välispiikkejä kappaleiden väleissä, lisäksi kuorot vuorottelivat lavalla sattumanvaraisesti, eikä henkeään haukkonut yleisö voinut koskaan tuudittautua hyvän olon tunteeseen. Yllätyksiä sattui myös keikkojen lopussa, kun joka kerta laulettiin eri versio Dannyn ja Armin laajasta hittikavalkaadista.

Jalla Jalla tukeutui esityksissään viskin ja tupakan muodostamaan yhteissointiin, leveään haara-asentoon ja mielipuoliseen lavaliikehdintään, jota Äänipäät kadehti tuopit käsissä. Äänipäiden lauluosuuksissa päähuomion varastivat tenoreiden moniääniset ja -sanaiset laulukohdat sekä jo perinteikkääksi muodostuneet tunnelmoinnit. Yleisön suosikiksi nousi eritoten kappale Caravan of love, jonka Äänipäät oli jättänyt pois ohjelmistosta.



Julkaistu
31 January 2007
Äänipäiden puolesta:

Teitsi

Tagit