Viime vuodesta poiketen saimme treenit pystyyn tänän vuonna myös syksyllä. Kangasalle oli saavuttu aina Kempeleestä, Espoosta, Kurikasta, Kuopiosta, Helsingistä ja tietysti Vetelistä saakka.

Kari oli saanut treenikuntoon uuden kappaleen, Juha (nimi muutettu), jonka kimppuun kävimme heti lauantaiaamuna. Neliääninen sovitus muuttui päivän edestessä osa osalta unisonoksi, koska sama melodia on helpompi opetellä ja siinä tulee vähemmän virheitä.

Suunnitelmissa on taas keikka keväälle! Katsotaan lähempänä missä ja mihin aikaan!



Julkaistu
03 November 2018
Äänipäiden puolesta:

Markus

Tagit