Vaasa Kustaan vanavedessä - Äänipäät lauloivat itsensä suosta
Eivätpä tienneet pojat mihin lähtivät kun pakkasivat kanteleensa kohti Vaasaa ja kuorofestivaaleja. He odottivat Suomen aurinkoisinta kuntaa, vähäpukeisia naiskuorolaisia ja valtaista loppukaronkkaa, vaan miten kävikään? Alku lupaili hyvää, kun Markus osasi hypätä junasta oikealla asemalla. Edessä oli silti upottava suo, ja Äänipäiden tapauksessa se tarkoitti mikkejä ja äänentoistoa. Crom! Niin kauan kun tuo vajaan täyden tusinan ryhmä hoilaa akustisesti, heläjävät sävelet kuulaina ja toiveikkaina. Mutta kun on mikki kuvassa, niin saatanalliset säkeet täyttävät ilman ja sinä eivät auta edes hard rock eikä halleluuja!
Ensimmäinen esitys oli ihan ok, ulkoilmassa miehet tekivät sen mitä pystyivät. Joku väitti nähneensä yleisössä hymyileviä katseitakin! Toinen setti sai aikaan stondiksen Fondiksessa, niin mehevästi soivat bassojen pompomit. Fanilauma seurasi seuraavaan esitykseen, huomatakseen keisarin tipahtaneen valtaistuimeltaan. Laulu oli kuin satakielen viserrys, kaunista mutta hentoa. Yö ei poistanut sementtiä jaloista, vaan uusi yritys Rewell Centerin täydelle tuvalle upotti vielä syvemmälle. Siinä meni Teitsiltä ruokahalu ja nappuloiden naulaaminen kirkon oveen oli lähellä. Mutta suosta ei tullutkaan loppu, vaan uuden alku. Äänipäät palasivat hetkeksi Sanctuksen äärelle ja sieltä löytyikin entistä tuhdimmat saundit, järeämmät kitarat ja sointuvampi harmooni! Rautakanget alkoivat mennä mutkille ja lauluun tuli ilo ja rentous. Viisitoista kappaletta omia, lainattuja ja Riksan soolo rikkoivat sementin ja pojat pääsivät kuiville.
Edessä oli silti pahin. Kymmenen minuuttia kaupungintalon valamiesten edessä, paikassa, jossa huokui historia ja olut muovituopeissaan. Kolme omaa kappaletta rikkoivat rutiineja ja varsinkin jään. Mies ja Siideri, Pumpulipoika sekä Enon veneessä aiheuttivat sävelten tulvan, joka peitti alleen koko salin. Vaasan verikin taisi siinä vähän vapista, vaan ei Äänipäiden suonissa. Hyvä Äänipäät, hyvä Veteli! Ilta jatkui yöhön ja aamuunkin, mutta ne tarinat ovatkin sitten toinen juttu…